Taas se kohta alkaa. Alkaa pikku hiljaa tympiä kattelemaan ihmisiä, jotka ovat minua laihempia. En kertakaikkiaan kestä tätä maanpäällistä paskaa.

Pian minuun iskee inspiraatio ja laihdun pari kiloa. Se kaikki toistuu, vaihe 1, vaihe 2... Aina tähän vaiheeseen asti, eli vaihe kuutoseen.

Mitä jos kiertäisin vielä yhden kierroksen ja sitten kun olen taas masennukseen vajonneena, päättäisinkin syödä kunnolla, mutta jättää herkut pois. Olisin kesälomaan asti ihan kilstisti, hissukseen. Sitten, kesäloman jälkeen palaisin kauniina ja überlaihana. Kaikki kummastelisivat ja kadehtisivat. "Miten laiha!" "Ihana!"

Joo, tehdään niin. Itseasiassa, aloitan heti. Voisin samalla vähän petrata koulussa ja nostaa päätäni sen verran, että hengittelisin ilmaa taas hetkisen. Sitten voin painua pohjaan ja nousta uutena ihmisenä. Kerrankin jotain järkevää, hienoa minä!

Voisin toki myös elää niinkuin pitää, syödä hyvin ja herkutella silloin tällöin, mennä kavereiden kanssa leffaan ja viettää rattoisaa elämää.

Liian myöhäistä, huomaan sen aina näinä masennuskausina. Vaikka syönkin normaalisti, en voi olla ajattelematta "Kuinkahan paljon tässä on kaloreita!?" "Lihon taatusti muodottomaksi possuksi jos syön vielä" ...

 

Kertauksen vuoksi vielä tämä kierteeni:

1. Hirvee inspis (kunto-ohjelma, sunnittelu)

--> 2. Syömättä

--> 3. Energianpuute, ei jaksa (laihtuminen)

--> 4. Ahmimiskohtaus

--> 5. Masis

--> 6. Pohjalla (kunto-ohjelman unohtuminen, lihominen takaisin)

 

Vaihdoin blogin nimeä ja päivittelin Runoja, sanoituksia ja mietteitä. -osiota. Sain puserrettua tunteitani paperille, kirjoitin runon, vaikka olenkin siinä ärsyttävän huono.

See ya.