Mitä mä olin ajatellut? Olin kai luullut, että voisin palata kouluun 55 kiloisena ihrakasana. Miten mun ajatukset ovat näin pyörähtäneet? Ehkei pitäisi ajatella ollenkaan. Antaa vaan elämän lipua ohi. Mennä lukioon, töihin, perustaa perhe, jäädä eläkkeelle, saada lapsenlapsia. Niinkuin kaikki muutkin. Unohtaa tämä, alottaa normaalina, terveenä pullukkana. Jokin tai joku vetää mua siihen suuntaan, mutta en mä halua. Enkö? En haluaisi olla kavereiden kanssa, syöpötellä, elää ilman huolta lihomisesta, ilman pahaa oloa joka myllertää sisälläni. Ei, en usko että haluan. Mutta niin siinä kai lopulta käy. Voiko asialle edes tehdä mitään? Entä jos meidän elämästä on jo päätetty, entä jos meillä ei olekaan minkäänlaista sananvaltaa?

Paljon kysymyksiä, missä vastaukset. Kuka on se kaikkitietävä oraakkeli?

Nyt tsemppaan. Palaan kouluun, mitä mielummin en tekisi, laihempana kuin sieltä elokuussa lähdin. Nyt pitää tosiaan tehdä hard workkia jos aikoo toteuttaa tuon.

En luota itseeni, valehtelen taas. Minkäs teet?